Puutarhan sesonkikausi oli jo ohi, joten kiirettä ei ollut ja työntekijöitäkin oli lisäkseni vain yksi. Veera, floristi, hoiti käytännössä kaikki yhtään vastuullisemmat hommat, ja minä kitkin ja pesin kasvihuoneita.
Kolme viikkoa menivät yllättävän nopeasti, ja siinä ehtikin tutustua ainoaan työkaveriin sekä puutarhan asukkiin, Nöpö-kissaan. Lähtö oli perjantaina jopa haikea, kun Veera oli tehnyt läksiäislahjaksi minulle oman kukka-asetelman
(josta oli tietysti heti kotiinpäästyä pakko räpsiä kuvia)
Työharjoittelun aikana ehdin aloittaa lähtöpanikoimisen ja poistattamaan viimeiset kaksi viisaudenhammasta.
Lähtöpanikoiminen piti sisällään tavaroiden etsimistä, listojen tekemistä sekä rinkan pakkaamista, punnitsemista, purkamista ja pakkaamista uudelleen.
Yllätyin siitä, kuinka paljon minun rinkkaan tavaraa mahtuukaan. Pelkäsin että joudun kovinkin askeettisesti lähtemään, mutta mukaanhan mahtuu useampikin vaatekerta ihan leikiten!
Hampaiden poistattaminen oli puolestaan täynnä vähemmän positiivisia yllätyksiä. Kalliimpaa oli kuin odotin, ja toipuminen kesti pidempään kuin viimeksi. Toinen piti leikata, joten sain siitä hyvästä kaksi päivää saikkua. Turvotuskin lähti vasta viikon päästä, mutta eipähän tarvitse enää kärsiä kipeytyvistä viisaudenhampaista.
Lähtöpaniikista huolimatta tuntuu, että tulee vaan tehtyä kaikenlaista ihan muihin asiohin liittyvää toimintaa. Käsitöitä on tullut tehtyä nyt paljon, vaikka tiedän että pitäisi nyt oikeasti päättää mitä lähtee mukaan ja mitä jää Suomeen ja jopa pakata rinkka lähtövalmiiksi.
Ei tämä oheistoiminta ainakaan tunnu vähenevän, ensi viikonlopuksi olen lähdössä Faces Etnofestivaaleille ja siitä viikon päästä Karhofestiin. Toisaalta voi olla hyvä saada ajatuksia pois tästä lähtöpaniikista ja viettää viimeiset viikonloput rakkaiden ystävien seurassa.
