Vapaaehtoistyöskentelyä

Alle 2 viikkoa sen jälkeen kun saavuin tanne Kuterevoon, sain vastuualueekseni suurimman osan eläimistä. Tällä hetkellä se tarkoittaa kolmea koiraa, neljää kissaa, kahta karhua ja lintulaumaa joka pitaa sisällään kanoja, ankkoja ja hanhia. Joka aamu heraan aikaisin avaamaan kanalan oven ja ruokkimaan eläimet, ja nautin tästä tehtävästä erittäin paljon.

Ensimmäisen kuukauden aikana sain myöskin belgialaisryhmän koordinoitavakseni. Aivan upea ryhmä, kovia tekemaan töitä ja mukavia ihmisiä. He viipyivät ilonani kolme viikkoa, ja sen jälkeen täällä onkin ollut varsin tyhjää, koska se olivat kesän viimeinen, eli yhdeksästoista ryhmä.







Viime viikot on tehty töitä puutarhoissa ja karhujen aitauksissa (ei sentään samaan aikaan kun karhut ovat siellä). Karhujen aitauksia on pitänyt vähän ehostaa, ja yksi uima-allas korjata. Käytännössä meille vapaaehtoisille tämä on tarkoittanut paljon kivien ja betonin kuljettelua, kun paikalliset ammattilaiset ovat tehneet haastavammat osuudet. Puutarhat ovat olleet tämän viikon projekti, sillä kaikki täytyy kerätä ennen lokakuun ensimmäistä päivää. Täällä Kuterevossa on hieman outo perinne päästää eläimet (lampaat, lehmät, vuohet...) vapaaksi lokakuun ensimmäisenä päivänä, ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos et ole siihen mennessä kerännyt satoasi, ei sinun tarvitse myöhemminkään vaivautua sitä tekemään kun eläimet tekevat sen puolestasi.
Täällä meillä on myös paljon hedelmäpuita, lähinna luumupuita, joten luumujakin löytyy aina varsin kiitettävät määrät..

Hedelmiä saatiin myös lahjoituksena eräänä sunnuntaina varsin kiitettävä määrä, kuorma-autollinen meloneita piristää jokaisen päivää.. Etenkin jos kerrankin pistät valkoisen paidan päälle, ajatellen etta nythän on sunnuntai eli viikon ainoa vapaapäivä! Lopputuloksena satoja kiloja meloneita ja vaatteet varsin kauniisti marinoituina osittain mätien meloneiden mehussa.  Ruokalahjoituksia saadaan varsin usein, muttei sentään ihan tuossa mittakaavassa (lukuunottamatta viime viikkoa, jolloin saatiin rekallinen maissia..). Ihmiset ja kaupat lahjoittavat ylimääräistä ja osittain pilaantunutta ruokaa meidän karhuille, ja niiden seassa olevat tuoreet vihannekset ja hedelmät katoavatkin sitten yleensä vapaaehtoisten suihin.

Joskus sitten on päiviä, jolloin ei ole oikeastaan tekemistä, tai esimerkiksi olisi tekemistä mutta sade estää tiettyjen töiden tekemisen. Lopuksi kuvia eräästä tällaisesta päivästä,
jolloin muutama pitka-aikaisvapaaehtoinen ja belgialaisryhmä maalasivat koko päivän kaulakoruja meidän matkamuistomyymälään...

Ensimmäiset kuulumiset määränpäästä

Nyt on 9 päivää kulunut Kroatiassa, kauniissa Kuterevon kylässä. Kerrottakoon nyt lyhyehkösti, mitä kaikkea on ehtinyt jo tapahtua ja muutama sana myös tästä paikasta..

Matka Kroatiaan alkoi aikaisin keskiviikkoaamuna 8.8. Ensin lento Helsinki-Vantaan lentokentältä Kööpenhaminaan ja muutaman tunnin odottelun jälkeen lento Zagrebiin. Zagrebista matkustin bussilla Otočaciin, joka on lähin kaupunki. Otočacista minut haettiin autolla, ja saavuin Kuterevoon kahdeksan aikaan illalla (paikallista aikaa). Ihmiset ottivat minut ystävällisesti vastaan, mutta matkaväsymys vei nopeasti voiton. Minut vietiin majapaikkaani, erään iäkkään pariskunnan taloon. Pave ja Ankiča ovat erittäin mukavia, mutta eivät puhu sanaakaan englantia. Kommunikointi toimii silti yllättävän hyvin muutamalla kroatialaisella sanalla ja elekielellä.
Ensimmäinen aamu oli mielenkiintoinen, ikkunan alla oli naapurin lampaita laiduntamassa ja matkalla postajaan (vapaaehtoisten keskukseen, jossa vietämme suuren osan ajasta) saksalainen ryhmä pyysi minut syömään aamupalaa heidän kanssaan. Itseasiassa tämän jälkeen olenkin vieraillut heidän luonaan lähes joka ilta juttelemassa. Torstai meni lähinnä tutustuessa ihmisiin ja ympäristöön, töitä pääsin tekemään vasta perjantaina.

Kuterevo sijaitsee vuorten välisessä laaksossa, ja on täynnä peltoja, metsää, vuoria, kauniita taloja, hedelmäpuita ja mukavia ihmisiä. Ihmiset elävät täällä perinteiseen tapaan ja kunnioittaen luontoa. Jotkut ihmiset jopa elävät ilman sähköä, esimerkiksi eräs puuseppä, jonka luona vierailimme viime viikolla.

Mlada Gora ja Mladi Dol

Tässä postajan vieressä ovat karhusuojan nuorimmaiset, noin 2,5 vuotiaat Mladi Dol ja Mlada Gora. Aamupalaa syödessä on mukava katsella karhujen puuhia. Sinänsä harmi, että päivisin vieraat eivät välttämättä näe karhuja, koska ne nukkuvat varjossa kun on liian kuuma, mutta toisaalta ei minua harmita se, että karhut nukkuvat sen aikaa kun me teemme töitä. Ylempänä kylässä (noin 300 metrin päässä) on vielä kaksi aitausta, joissa on yhteensä kuusi aikuista karhua.

Tekemistä riittää ja koko ajan tapahtuu jotakin, sesonkiajan takia on paljon vieraita ja muutkin työtehtavat odottavat tekijöitään. Työnkuvaan on kuulunut mm. kasvien ja oksien kerääminen metsästä karhujen ruoaksi, karhujen ruokkiminen, polkujen kunnostaminen ja kielen opiskelu. Joskus työ on fyysisesti rankkaa, mutta kiirettä ei onneksi ole ja työporukka on loistava. Pääsin osaksi ryhmää parissa päivässä ja ystävällisen vastaanoton takia tuntuukin, että olisin ollut täällä vähintäänkin koko kesän. Postajassa tosiaan tulee vietettyä suuri osa ajasta, sillä täällä tehdään yhdessä ruokaa, syodään, pelataan pelejä ja ylipäätään vietetään aikaa yhdessä. Aika kuluu nopeasti ja nautin täälläolosta erittäin paljon.

Kansallisuuksista täällä on edustettuna tällä hetkellä ainakin Ranska, Belgia, Saksa, Puola, Liettua. Latvia, Espanja, Kosovo, Serbia ja tietysti Suomi sekä Kroatia. Ihmisiä tulee ja menee, jotkut vapaaehtoiset viipyvät pari päivää, toiset pari viikkoa, ja pitkäaikaisimmat (kuten minä) kokonaisen vuoden. Tällä hetkellä täällä on yli 30 vapaaehtoista, ryhmä balkanilta, ryhmä espanjasta ja loput yksittäisiä vapaaehtoisia kuka mistäkin. Viime viikko kuluin ranskalaisten ja belgialaisten partiolaisten kanssa, he lähtivät maanantaina ja tilalle tuli espanjalaisia partiolaisia.

Sunnuntaina pääsimme käymään ranskalaisen ryhmän kanssa Plitvice-järvillä. Plitvička jezera on Kroatian suurin kansallispuisto, ja sen mukaisesti siellä oli myös turisteja. Suuresta väkijoukosta huolimatta nautin maisemista täysin siemauksin ja ainut asia joka siellä oikeastaan harmitti, oli se että siellä ei saanut uida ja päivä oli kuuma ja vesi kutsuvaa. Vesiputouksia, turkooseja järviä ja vesi oli niin kirjasta, että kalatkin oli helppo nähdä.

Pakollinen turistikuva ison vesiputouksen luona

 Päivät kuluvat nopeasti, mutta kielenopiskelu on vielä melko hidasta. Aloitin opiskelun nyt Kristinen ja Helenan kanssa, jotka ovat opiskelleet kroatiaa jo pari kuukautta ja on aika hankalaa hypätä tuosta noin vaan mukaan, mutta kyllä minä koko ajan jotain pientä opin. Englantia käytetään tietysti yhteisenä kielenä, mutta iltaisin opetellaan toistemme kielillä hauskoja sanoja ja sanontoja. Suomea täällä osataan nyt sen verran, että edistyneimmät osaavat sanoa "hyvää yötä", "mitähä" ja "jepajee".

PS: Kuunnellaan täällä postajassa paljon musiikkia, ja on tietysti minullekin mukava kuunnella täällä suomalaista musiikkia. Kenties vielä hauskempaa on kuulla että joku kohta hyräilee suomalaista kappaletta.

Lähtöpaniikkia ja oheistoimintaa

Viime perjantaina lopettelin kolmen viikon työharjoittelun paikallisella puutarhalla. Kovasta hakemisesta huolimatta on opiskelijakaupungista hankala saada töitä, joten turvauduin TE-toimiston neuvomana työharjoitteluun saadakseni Kelalta edes vähäsen tukea.
Puutarhan sesonkikausi oli jo ohi, joten kiirettä ei ollut ja työntekijöitäkin oli lisäkseni vain yksi. Veera, floristi, hoiti käytännössä kaikki yhtään vastuullisemmat hommat, ja minä kitkin ja pesin kasvihuoneita.

Kolme viikkoa menivät yllättävän nopeasti, ja siinä ehtikin tutustua ainoaan työkaveriin sekä puutarhan asukkiin, Nöpö-kissaan. Lähtö oli perjantaina jopa haikea, kun Veera oli tehnyt läksiäislahjaksi minulle oman kukka-asetelman
(josta oli tietysti heti kotiinpäästyä pakko räpsiä kuvia)

 

Työharjoittelun aikana ehdin aloittaa lähtöpanikoimisen ja poistattamaan viimeiset kaksi viisaudenhammasta.
    Lähtöpanikoiminen piti sisällään tavaroiden etsimistä, listojen tekemistä sekä rinkan pakkaamista, punnitsemista, purkamista ja pakkaamista uudelleen.
Yllätyin siitä, kuinka paljon minun rinkkaan tavaraa mahtuukaan. Pelkäsin että joudun kovinkin askeettisesti lähtemään, mutta mukaanhan mahtuu useampikin vaatekerta ihan leikiten!
    Hampaiden poistattaminen oli puolestaan täynnä vähemmän positiivisia yllätyksiä. Kalliimpaa oli kuin odotin, ja toipuminen kesti pidempään kuin viimeksi. Toinen piti leikata, joten sain siitä hyvästä kaksi päivää saikkua. Turvotuskin lähti vasta viikon päästä, mutta eipähän tarvitse enää kärsiä kipeytyvistä viisaudenhampaista.

Lähtöpaniikista huolimatta tuntuu, että tulee vaan tehtyä kaikenlaista ihan muihin asiohin liittyvää toimintaa. Käsitöitä on tullut tehtyä nyt paljon, vaikka tiedän että pitäisi nyt oikeasti päättää mitä lähtee mukaan ja mitä jää Suomeen ja jopa pakata rinkka lähtövalmiiksi.

Ei tämä oheistoiminta ainakaan tunnu vähenevän, ensi viikonlopuksi olen lähdössä Faces Etnofestivaaleille ja siitä viikon päästä Karhofestiin. Toisaalta voi olla hyvä saada ajatuksia pois tästä lähtöpaniikista ja viettää viimeiset viikonloput rakkaiden ystävien seurassa.

Esittäytyminen

Hei!

Ennen muita löpinöitä, haluan aloittaa blogini esittelemällä ensin itseni, ja blogini aiheen, joten tästä lähtee...

Kuka olen?

Minä olen Elina Hirvonen.
Kuva varmaan selittää, miksi minua sanotaan myös takkutukaksi. Ylioppilaskuvassa on vielä varsin komeat takut(/rastat), nyt on enää jäljellä kymmenkunta niskassa.

Valmistuin ylioppilaaksi Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiosta keväällä 2012, ja 8.8.2012 olen lähdössä Kroatiaan vapaaehtoistöihin. Kroatiassa, kylässä nimeltä Kuterevo, olisi tarkoitus viettää täydet 12 kuukautta ja palata sitten Suomeen opiskelemaan ja etsimään suuntaa elämälle.

Olen viidestä tyttärestä nuorimmainen, ja neljän isosiskon ansiosta olen oppinut katsomaan maailmaa useammasta näkökulmasta ja huomaamaan, ettei mikään ole mustavalkoista.
Vaikka perheessä ei voi olla törmäämättä konflikteihin, on se minulle suuri voimavara ja inspiraation lähde.

Omaan myönteisen elämänasenteen ja olenkin oppinut elämään elämääni vuosi vuodelta rennommin, murehtimatta turhaan pienistä asioista. Olen oman tieni kulkija, ja sille päälle sattuessa vieläpä varsinainen jukuripää. Siitä huolimatta ajattelen, että jokainen ihminen on uusi mahdollisuus, täynnä potentiaalia ja tutustumisen arvoinen. Koskaan ei elämässä muutenkaan tiedä mihin törmää ja minne tie johtaa, mutta parasta on olla pelkäämättä uusia mahdollisuuksia ja ottaa vastaan, mitä maailma tarjoaa.

Harrastan musiikkia, esimerkiksi soittaen pianoa ja laulaen. Yritän opetella soittamaan uusia instrumentteja, tällä hetkellä työn alla huuliharppu. Olen myös hurahtanut jo kauan sitten käsitöihin. Työstän lähinnä lankoja, niin villaisia kuin myös metallisia. Neulomisen ja virkkaamisen ohella teen myös koruja, erilaisia materiaaleja ja tekniikoita käyttäen. Alla pari esimerkkiä: hopealangasta ja lasihelmistä tehdyt rintakoru ja korvakorut.

Päätin perustaa blogin ennen lähtöä, että voisin sitten päivitellä kuulumisia ja tapahtumia vuoden aikana muidenkin näkyville. Päätin myös ryhtyä pitämään päiväkirjaa, ja nyt kun on tämä blogi pystyssä niin tänään on ilmeisesti pakko ottaa kynä kauniiseen käteen ja tuottaa tekstiä myös paperille.

Sananen siitä, minne olen lähdössä... 

Ensinnäkin Kroatia sijaitsee Etelä-Euroopassa, rajanaapureita ovat Slovenia, Unkari, Serbia, Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina sekä Adrianmeren vastakkaisella puolella Italia. Ihan vaan jos joku ei vielä tiennyt.

Kuterevo on alle 700 ihmisen kylä, joka sijaitsee Likan alueella Velebitin vuoristossa. Lähin kaupunki (Otočac) on 15 kilometrin päässä.

Alemmassa kartassa on Kuterevo merkattu punaisella pisteellä.

Vapaaehtoistöitä tulen tekemään järjestölle nimeltä Velebit association Kuterevo, kroatiaksi Velebitska udruga Kuterevo (lyhenne VUK on muuten myös kroatiaa ja tarkoittaa sutta).
Järjestön toiminnassa keskipisteessä ovat karhut. Miksi? Karhujen suojelemisen kautta voidaan samalla suojella muitakin eläimiä ja kasveja, sekä etenkin niiden elinympäristöjä. Muita teemoja ovat esimerkiksi kestävyys paikallisessa vuoristoyhteisössä sekä kulttuuriperinnön säilyttäminen.
Järjestöstä ja vapaaehtoisten toiminnasta voi lukea lisää esimerkiksi täältä tai täältä.








Aion kuljettaa lukijani mukanani matkalle Kroatiaan, ja minne ikinä siellä päädynkään.
En pahastu ollenkaan kommenteista, ja vastailenkin niihin mielelläni!


Alla vielä maisema Velebitin vuoristosta: